Moikka, miä oon Mari.

Olen ollut käsityöyrittäjä 20 vuotta ja tuotteeni ovat aina olleet taiteen ja käsityön rajamaastossa. Työssäni olen luonut lukuisia hahmoja, jotka ovat esiintyneet tuotteissani joko kaksi- tai kolmeulotteisina. Näitä hahmoja esiintyykin nyt maalauksissani eri muodoissa.

Lapsena piirtelin ja maalailin paljon. Se kaikki jäi vuosiksi, kunnes löysin itseni kerran maalauskurssilta. Se jäi kyllä lyhyeen, sillä minun on vaikea maalata jotain tiettyä, mitä kurssilla piti maalata. Muistan kuitenkin tulleeni kotiin kyyneleet silmissä, sillä olin niin onnellinen. Se kaikki jäi kytemään ja odottamaan sitä oikeaa aikaa, kunnes vuonna 2019 ostin taulupohjia ja maaleja ja aloin maalaamaan. Kaikkien ihanien sattumien kautta sain itselleni työtilan 2020 helmikuussa ja siitä alkoi minun taiteeni tarina. Maalasin jo heti alussa akryyliväreillä ja se on miun juttu. Ainakin tällä hetkellä.

Olen luonteeltani sellainen, että en pysty tekemään sarjaa, vaan rakastan keksiä koko ajan jotain uutta.

Rakastan eläimiä, ruokaa ja värejä. En voisi elää ilman vaaleanpunaista. Tämä näkyykin tauluissani.